|
Jyri Wilén:
Vene on omituinen olento, aivan kuin ruoka - tai nainen, johon sitä usein vieläkin sattuvammin verrataan. Se voi olla herkullinen monella tavalla, kuin täytekakku, hyvä pihvi, keitto, karamelli. Se voi onnistua tai epäonnistua kuin kastike. Nord on herkkua matkailevalle perheelle. Jos taas haetaan vertailukohteita kauniista sukupuolesta, tulee mieleen pirteä, äidillinen ja ennenkaikkea oikuttelematon isosilmäinen tyttölapsi.
Olle Enderlein
Olle Enderlein oli 60-luvun nimekkäimpiä veneensuunnittelijoita, silloin kun pitkiä välejä ja suurta uppoumaa vielä arvostettiin purjehtijapiireissä. Ruotsissa Enderlein tunnetaan monen perinteellisen mahongista valmistetun venetyypin sekä erikokoisten moottoripurjehtijoiden isänä, meillä sellaiset kun vanha Indra-kryssari ja uudempi Shipman 28 edustavat hänen tuotantoaan.
Nord 80 on tyypillinen Enderlein-pursi, ei mikään kompromissi vaan keulasta perään täydellinen perhepursi. Käytännölliset sisätilat, turvallinen kansirakenne ja mukavan kokoinen istuinlaatikko ovat olleet suunnittelutyön lähtökohtana. Enderlein ei tietenkään ole unohtanut purjehdusominaisuuksia, kokeneena suunnittelijana hän tietää että suorituskykyyn sisältyy paljon muutakin kuin nopeus.
|

|
Konstruktio
Nord 80 on kahdeksanmetriseksi varsin leveä pursi. Sitä ei ehkä ensisilmäyksellä huomaa, sillä leveys jakautuu tasaisesti koko veneen pituudelle. Keulan läpileikkaus on U-muotoinen, taaksepäin pohja tasaantuu litteäksi V-muodoksi. Syvä peräsin on ripustettu suhteellisen suuren evän takareunaan aivan veneen peräpäähän. Köli on valurautaa ja kiinnitetty Accentia muistuttavalla tavalla ruostumattomilla pulteilla alasrakennettuun ja porrastettuun tukirakenteeseen. Rakenteen luulisi kestävän kovempiakin kolhaisuja ilman että takareuna painuu sisään. Runko ja sandwichvahvisteinen kansirakenne on ruiskulaminoitu, ulkopinnat siistit mutta väritys hieman yksitoikkoinen. Kannen ja rungon laminoitu ja pultattu liitos on nätisti peitetty tiikkisellä varvaslistalla.
|

Kuvan suurennos

Kuvan suurennos
|
Kansi ja heloitus
Nord 80:sen sivukannet ovat suuresta kajuuttarakenteesta huolimatta leveät ja helppokulkuiset. Sivuvantit on kiinnitetty kajuutan ja kannen liitokseen eivätkä näin ollen häiritse liikkumista. Varvaslista on ehkä hiukan matala, mutta sivukaiteet, keula- sekä peräkehät tekevät työskentelypinnat turvallisen tuntuisiksi.
Nord 80:sen peräpää on harvinaisen leveä. Perhepurressa tästä on paljonkin hyötyä, istuinlaatikko saadaan mukavan tilavaksi ja peräpää riittävän kantavaksi. Vene ei "istahda" vaikka koko perhe samanaikaisesti tahtoo nauttia meri-ilmasta. Istuinkaukalo on tosiaan mittava ja koska peräsinakseli pistää esiin aivan perälaudan tuntumassa, ei pinnastakaan ole haittaa.
Korkeat reunat antavat mainion suojan tuulelta ja pärskeiltä, mutta veneen kallistuessa istuminen käy hankalaksi. Pieni taitos puolessavälissä reunaa ei olisi pahitteeksi. Kipparille löytyy sopiva tähystyspaikka reunan ulokkeelta, jolle myös genuavinssi knaapeineen on kiinnitetty. Koska veneessä ei ole pistopunkkia ovat ulkoiset säilytystilat riittävän isot jopa parille purjepussille. Istuimien luukkujen valumaurat ovat oikeaoppisesti kalteviksi muotoillut. Mainittakoon vielä vakiovarustukseen kuuluvat peräkaiteeseen liitetyt uimarappuset, joista on paitsi huvia myös hyötyä varsinkin mies-yli-laidan onnettomuuksissa.
Nord 80:sen heloitus on yksinkertainen ja asiallinen. Genuakiskot ja kaksinopeuksiset vinssit knaapeineen toimivat moitteettomasti, etupurjeen jalukset ovat yksinpurjehtijan ulottuvilla. Iso- ja keulapurjeitten nostimia ei ole johdettu kajuutan katolle miehistön ulottuville, mikä voi johtua siitä että vakiovarusteinen sprayhoodin alareuna kulkee kattoon kiinnitetyn kiskon varassa, eikä näin ollen ilman erikoisjärjestelyitä salli nostimien vetoa kajuutan takareunaan. Yksinpurjehtija katsoisi varmaan mielellään että ainakin keulapurjeen nostin olisi käden ulottuvilla, isopurjeesta ei ole niinkään väliä, sillä se nostetaan useimmiten jo poijussa ja lasketaan viimeksi.
Testiveneessämme oli maston läpi kulkeva rullareivi. Reivasimme purjehduksen aikana isopurjetta parisen kierrosta, manööveri sujui sulavasti löysäämällä nostinta ja jalusta kampea käännettäessä. Purjekin istui suhteellisen siististi. Maihin tultaessa huomasimme kuitenkin että valualumiinista valmistettu puomihela oli katkennut, puomi oli roikkunut kokonaan purjeen varassa. Haaverin oli aiheuttanut puomin ja maston välinen teräksinen nivel, joka ei näköjään anna puomille tarpeeksi kääntövaraa sen pyöriessä oman akselinsa ympäri.
Riki on tavanomaista mastonhuippumallia. Mainittu rullareivi, etupurjeiden vinssi sekä spinnaakkeripuomin kisko kuuluvat vakiokalustoon. Masto seisoo kajuutan katolla päälaipion kohdalla, joka on tuettu teakpylväällä ja kattopalkilla.
Apumoottorina on Volvo Penta MD 6 purjevenevetolaitteella. Ohjauspaneli kaukosäätölaitteineen on sijoitettu suojaamattomaan paikkaan istuinlaatikon penkin kylkeen, jossa kippari helposti jaloillaan katkaisee virtalukkoon jääneen avaimen.
|

Nord 80:sen varustukseen on kiinnitetty erityistä huomiota, tästä esimerkkinä kunnon keulapulpitti ja suuret kulkuvalot

Tällainen on tilava ja turvalIinen istuinlaatikko.
Kunnon knaapit, kaiteet ja jalussysteemit saavat suuren plussan.
Mittaripaneli tulisi siirtää esim. peräpenkin seinään.
|
Purjehdusominaisuudet
Purjehdimme Nord 80:tä reippaan lounaistuulen nostattamassa jyrkässä aallokossa. Olimme koko viikon häärineet vartti- ja puolitonnareiden kimpussa, joten hyppäys täysipainoisen matkapurjehtijan kyytiin oli melko tuntuva maisemanmuutos. Nord 80:sen kulku oli edellisiin verrattuna rauhallista ja arvokasta. Käytimme kakkosgenuaa jonka pursi sieti hyvin 8-10 metrin puhurissa. Leveys ja laitojen pyöreät linjat tekevät kallistumisen mukavan tasaiseksi ja hallittavan tuntuiseksi. Tasapaino oli hyvä eikä ohjattavuudessakaan ollut valittamisen varaa, vaikka peräsimessä ei ollut samaa hienoa tuntoa kuin mainituissa vartti- ja puolitonnareissa. Täyteläiset keulakaaret aiheuttivat jyrkässä aallokossa hieman töksähtelyä, mutta mitään hakkaamisen oireita emme todenneet. Taakse sijoitettu peräsin ja sen edessä oleva evä antavat matkapurjehtijalle arvokkaan suuntavakavuuden aiheuttaen kuitenkin pientä viivettä peräsinreaktioihin sivumyötäisessä erittäin jyrkässä aallokossa, jossa jokainen vene pyrkii vääntelehtimään, olisimme kaivanneet peräsimeltä hieman nopeampaa "vastausta". Nord 80 ei ole mikään huippunopea vene mutta sen käsittely ja hallitseminen on tottumattomallekin helppo homma.
|

|
Sisustus
Nord 80:sen sisustusratkaisu on suoraviivainen ja käytännöllinen. Sisätilat on jaettu kahteen osaan, etupiikkiin ja salonkiin, joiden väliin jää WC-osasto ja vaatekomero. Veneeseen ei ole tungettu ylimääräisiä vuodepaikkoja. Pääkajuutassa on kaksi leveätä punkkaa ja etupiikissä tilaa kahdelle aikuiselle tai välilevyn avulla kolmelle jälkeläiselle. Sama henkilömäärä mahtuu mukavasti ruokailemaan kiinteän klaffipöydän ääreen. Punkkien selkänojat käännetään yöksi kattoon, jolloin mukavasta sohvasta saadaan leveä makuusija. Säilytystiloja on runsaasti. Laitoja kiertävät hyllyt ulottuvat myös etupiikkiin, punkkien alla on tavanomaiset tilat ja trallin alla käyttökelpoinen pilssi.
WC-osaston voi sulkea etupiikistä ja salongista kahdella taitettavalla ovella. Yksi ovi riittäisi, etupiikin ovesta on näin ahtaissa paikoissa vain vaivaa. Vakiovarustukseen kuuluu Elektroluxin kemiallinen pönttö sekä käsiallas hanoineen. Vaatekomero on asiallisesti jaettu hylly- ja ripustinosaan.
Pentteri on sijoitettu aivan takalaipion tuntumaan, tiskiallas ja sen viereinen työtaso alastuloaukon alle. Näin on kaikki tila pyritty käyttämään hyväksi, joskin työskentelypöydälle astuminen ei kaikkien mielestä ole miellyttävä ratkaisu. Mainittakoon että keitin ja 6 hengen astiasto kuuluvat varsin täydellisen pentterin vakiovarustukseen.
Sisustustyön laadulle on annettava täydet pisteet. Mataksi lakattua teakiä paistaa joka puolella, jopa sisälaidat on peitetty teakrimoituksella. Kaikki kulmat on pyöristetty ja reunat listoitettu. Sisällä voi melkein unohtaa olevansa lasikuituveneessä.
Hinta
Nord 80 on valitettavasti varsin arvokas purjevene, yli 20.000 kalliimpi kuin useimmat samankokoiset varttitonnarit. Sisustustyön laatu on kuitenkin huippuluokkaa ja varustus perhepurjehduksen kannalta hyvä. Hintaa lukuunottamatta Nord 80 on tosiaan täydellinen matkapurjehtija jonka leppoisista ominaisuuksista toivoisi useamman pääsevän osalliseksi.
|

Alastultaessa on varottava kaatumasta kokin entrecote’hen.
Moottoritilan seinämään kiinnitetyt portaat ovat lisäksi hieman hankalat.
Varsin pieneen tllaan on mahdutettu toimiva ja siisti pentteri.

Pääkajuutan punkkien selkänojat kääntyvät yöksi kattoon,
jolloin makuusijat levenevät varsin ylellisiksi. Päiväsaikaan
selkänojien takana voi sällyttää sänkyvaatteita.

Keulapiikissä on istumakorkeus ja se on muutenkin mukavan tilava.
Eikä täältä ole unohdettu tarpeellisia hyllyjä.
|
Kiitämme:
- Suuntavakavuutta
- Käytännöllisiä ulko ja sisätiloja
- Sisustustyön laatua
Moitimme:
- Istumamukavuutta suurilla kallistuskulmilla
- Moottori mittaripanelin sijoitusta.
|
Tekniset tiedot
(Testivene)
- Pituus: 7.98 m
- Leveys: 2.80 m
- Syväys: 1.35 m
- Uppouma: 2.4 t
- Isopurje: 13.5 m'
- Genua II: 17.5 m'
- Moottori: Volvo Penta MD6/100 S
- LYS:1.3 (1978-) SGV
Valmistaja: Ab Nordverk, Ruotsi
|
Tekniset tiedot Nord 80 -75
- Pituus: 7.98 m
- Leveys: 2.80 m
- Syväys: 1.35 m
- Uppouma: 3.0 t
- Köli: 1100 kg, Teräs
- Isopurje: 13.5 m'
- Rullagenua: 19.5 m'
- Moottori: Volvo Penta MD6/100 S
- LYS: 1.02 (-1977) SGV
- nukkumatilat: 4-5
- Muita varusteita:
Kem. WC, Wallas-Marin lämmitin 1800 "sail",
Wallas 100 keraaminen liesi,
Kuomu ja istuinlaatikon suoja,
istuinlaatikon lisäpöytä, Windex,
GPS Garmin 48, loki, kompassi, la,
radiovastaanotin 100khz - 1.3GHz, kaiku,
2 vaahtosammutinta,
2 ankkuria, lepuuttajia
Valokuvia
|
|
|